Laskettu aikani oli 30.5.2012, mihin tunti olevan liian lyhyt aika. Enhän MÄ voi saada LASTA jo toukokuussa!
Raskauden myötä opin tulemaan toimeen ajatuksen kanssa, joka kehotti aikuistumaan ja ottamaan vastuuta tulevasta.
 Raskausaika meni yllättävän hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Tietenkin maha oli iso, mutta se ei haitannut menoa, olihan se sairaan ihanan näköinen vaatteiden alla, mutta loppupeleissä mahani näytti pellolta, jossa oli juuri riehunut puimuri. Järkyttävät raskausarvet itketti, mutta tiesin niiden olevan osa raskautta ja nykyään olen ylpeä niistä. 

30.5 klo 09.45 heräsin nopeasti koska muistin että tänään tulee jotkut miehet katsastamaan meijän tuuletuskanavat aamulla 9 - 12 aikaan. Juoksin äkkiä vessaan koska maha painoi rakkoa niin, että 15 cm pidempi matka vessaan, olisi koitunut kohtaloksi ja olisin pissannut lattialle.
Kun nousin vessasta, tunsin että jotain valui lattialle, mutta en ollut huolissani, koska luulin että rakkoni ei vain pidä enään, kunnes tunsin kuinka litroittain vettä lainehtii vessanlattialla. Kaikki oli peräisin minusta.

Seison vessassa housut kintussa, kaksi töymiestä vessan oven toisellapuolen odottamassa että pääsee tarkistamaan tuuletusjutut, jalat märkänä lapsivedestä. 
Huusin miehille että nyt on huono hetki tulla tänne, koska multa just meni lapsivedet. 
Raavaat ukot hämmästyivät, sen jälkeen punastuivat, pakkasivat kamppeensa ja lähtivät samalla vauhdilla pois millä oli tullutkin ja huikkasi ovelta vielä että palataan myöhemmin ! 
Odotin supistusten alkamista kotona kolmetuntia, mutta ne eivät alkaneet.
LÄhdettiin ajamaan sairaalaan, ihan paniikissa koska tulevasta ei ollut MITÄÄN tietoa. Sairaalaan päästyämme pääsin käyrille makaamaan, jossa laskettiin supistukset, niiden kesto ja voimakkuus. 10min välein tuli laimeita supistuksia, mutta niistä ei ollut mihinkään. Minun käskettiin mennä kotiin odottamaan supistuksien alkamista, mutta jos ne eivät ala, niin aamulla takaisin jolloin synnytys käynnistettäisiin.
Menin mummolaan syömään illalla ja odottamaan supistuksia. Mitäään ei kuulunut koko iltana. Kaikki pienimmätkin tuntemuksen hävisivät, jolloin päätimme lähteä takaisin äänekoskelle odottelemaan. 
EI MITÄÄN, EI KERTAKAIKKIAAN MITÄÄN tuntunut koko iltana eikä yönä. Lähdin vielä käyttämään koiran ulkona, jos vaikka kävely saisi aikaan supistukset. No ei saanut.

Aamulla menin sairaalaan takaisin, milloin minut laitettiin osastolle ja annettiin cytotec, tms, jonka piti vauhdittaa supistuksia. Jooooooooo kyllähän ne vauhditti, mutten tarpeeksi. Koko päivän kärsin "laimeista" supistuksista, jotka kuitenkin sattuivat niin etten saanut nukutuksi, ja odotin vain seuraavaa annosta mikä piti illalla antaa, jotta pääsisin synnyttämään. 
Iltavuoron vaihtuessa, kätilöt tulivat luokseni, esittäytyivät ja sanoivat että lääkkeen anto siirretään huomiselle, jotta saisin edes vähän nukutuksi. Vitut, niissä kivuissa joita jo yksi lääke sai aikaan, ei nukuttu sekunttiakaan. 
Sain yövuorolaiselta kipupiikin illalla kankkuun, mikä auttoi ihanasti.... tunnin ajaksi. 
Taas alkoi kivut, jolloin nainen kehotti menemään suihkuun, jonne sitten meninkin. Se tuntui hetken ihanalta, mutta en jaksanut seistä siellä koska kivut olivat kovat, väsytti hirveästi ja kipulääke laittoi pääni niin pyörälle etten tajunnut mistään mitään. Luulin että oli aamu, että olin kirkossa vaikka olin sairaalassa ja kaikkea muuta älytöntä.
Kun pääsin opis suihkusta ja kätilön piti tuoda lisää lääkettä, ensimmmäinen näkyni on kun se sama kätilö seisoo ovellani JUMPPAPALLO KÄDESSÄ. 
Siinä vaiheessa teki mieli ottaa pallo sen naisen kädestä, laskea maahan ja potkaista häntä naamaan sillä, koska se ei auttaisi minua mitenkään, ei yhtään, OLLENKAAN.
Kätilö toi kuitenkin toisen piikin jolloin sain taas hetken aikaa nukuttua, kunnes heräsin paskamaiseen oloon kun selkää, mahaa ja reisiä poltti niin että teki mieli kieriä tuskasta rauhallisen hengittelyn sijasta.

Selvisin kuitenkin aamuun 2 tunnin yöunilla. Odotin toista pilleriä saatavaksi että ne "KUNNON" supistukset alkaisivat, 
mutta opiskelija tuli ovesta ja kertoi vievänsä minut synnytyssaliin, jossa käynnistys tapahtuisi oksitosiini tipalla.
JEE, ihanaa, neuloja ja tipanlaittoa, what a day =) olen siis neulakammoinen.

Jos olisin tiennyt siinä vaiheessa mitä tulen kestämään, olisin varmaan itse laittanut 298739836987 tippaa kumpaankin käteeni hymyssä suin.

Koko synnytyksen kesto oli 60h 37 min, mikä oli ensisynnyttäjälle, korkkaamattomalle tytölle ihan liikaa. 
Odotin helpompaa, mutta sainkin kaikkien aikojen hirveimmän synnytyksen. Ja järkyttävimmän kätilön, minkä takia en enään koskaan aio synnyttää Keski-Suomen Keskussairaalassa !

Pitkän pusertamisen ja itkun jälkeen sain Kasperin syliini ja sitä tunnetta ei voita mikään <3
Nyt mä olin aikuistunut.