Tää on se hetki mitä kaikki on oottanut, nimittäin me päästään huomenna viimein muuttamaan Tikkakoskelle !
Huomenna alkaa tavaroiden kantaminen rappusia ensin alas, sitten kolme kerrosta ylös.. Enään en voi laittaa raskautta tekosyyksi olla kantamatta painavia tavaroita, joten huomisesta tulee rääkkiä ;) MUTTA kaikki on sen arvoista !  
Home sweet home, sitä voin hoilottaa sunnuntaista eteenpäin kun virallisesti asutaan siellä :)

Nyt Kasperin kuulumisia, pieni mies on alkanut syömään kiinteitä ja suurimmaksi herkuksi osoittautui päärynäsose.
Heti perään hyvänä kakkosena tulee mustikka, mango ja persikka. Ihan tuiki suomalainen peruna ei meinaa oikein upota, mutta porkkanan seassa se menee hyvin, koska on imelämpää. Myös bataatti vähemmän tärkkelyspitoisuutensa ansosta putoaa paremmin kuin pottu. Ilmeet ovat kuitenkin kaikkein parasta uusien makujen maistamisessa, tulee irvistyksiä ja isoja nauruja, riippuen mausta.
Päärynän jälkeen hörähtää joskus iso nauru, mutta hymy sieltä tulee joka lusikallisen jälkeen, eikä vielä ole maha sanonut sanaakaan uusisa ruoka-aineista, niinkuin ei ole koskaan ennenkään ollut ongelmaa mahanpurujen kanssa. (koputan nyt puuta...)

Huomenna Kasper menee isomummollensa yötä, koska muuttohommat vievät liikaa aikaa ja on täten paremmassa hoivassa maailman parhaimman mummon luona :) huomenna olisi myös Skandinavian Hunksit täällä Äänekoskella, paikallisessa kuppilassa, Ravintola Kalliossa. Harmikseni ne saattaa jäädä näkemättä, koska muutto edelleenkin vie kaiken ajan :( 
Ehkä pääsen näkemään joskus Eskoni, nyt se valitettavasti saa pärjätä ilman mua ;D

Viimeisimmässä neuvolassa Kasperille oli kertynyt edellisestä kerrasta vaja 1 kg painoa ja pituutta 2 cm, eli nykyiset mitat ovat 7,465g ja 63,4 cm. Iso mies =) Kuitenkin harmiksemme lääkäri sanoi, että sydämestä SAATTAA kuulua sivuääni, missä kohtaa minulta meinasi mennä jalat alta. Lääkäri kuitenkin kertoi sen olevan yleensä täysin vaaraton ja että sitä kuuluu noin joka toisella lapsella jossain vaiheessa elämää. Ihmetyttää eniten se, ettei sitä synnärillä eikä ensimmäisellä lääkärikäynnillä kuulunut ja siksi lääkäri kertoikin sen olevan ehkä vain ääni "pyörteestä", joka syntyy kun veri virtaa nopeasti ja kovalla paineella sydämestä. Kuitenkin meinasi kysyä lastentautien osastolta, tarvitseeko ääni lisätutkimuksia, vai seurataanko sitä jatkossa vain neuvolakäynneillä. Osaan kuitenkin olla rauhallisin mielin, koska turha panikoiminen vain lisäisi stressiä, eikä sitä tässä vaiheessa tarvita yhtään enempää. 
Nyt vielä Kasperille iltamustikat naamariin ja nukkumaan, että jaksaa huomenna rehkiä :)